Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.
Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry.

Tuulta Purjeisiin 14.7.2008

Kuva Ansion keulasta, jossa sisempi keulavannas on alustavasti kiinnitetty köliin polven avulla. Ulomman keulavantaan asennuksen yhteydessä tehdään lopullinen kiinnitys.

Yleistä
Ansion rakentaminen on edennyt edelleen kiitettävästi sillä laivanrakentajat ovat jaksaneet ahertaa tunnollisesti. Tunteja laivahallin töissä on kertynyt jo yli 3300.

Rakentaminen
Kaikki kölin päälle asennettavat kaaret on saatu valmiiksi ja asennettua paikoilleen. Myös laivan sikoköli on valmis ja paikoillaan. Kölin, kaarten ja sikokölin muodostaman kokonaisuuden pulttaaminen yhdeksi lujaksi paketiksi on aloitettu ja työ valmistuu heinäkuun aikana. Samanaikaisesti tehdään perävantaan ulompi osa ja vantaisiin kiinnitettävät puolikaaret. Tämän jälkeen päästään harjoittelemaan laivan pitkittäisjäykkääjien taivutusta jotka aikataulun mukaan on tarkoitus saada paikoilleen elokuun aikana.

Nimikko-oikeudet
Hankkeen omarahoitusosuuden keräämiseksi kyläyhdistys päätti tarjota Ansion kaarten, kölin, keulasteevin ja perästeevin nimikko-oikeudet myyntiin. Nimikko-oikeuden voi ostaa yritys, yksityinen henkilö tai useamman henkilön muodostama ryhmä esimerkiksi perhe/suku. Nimikko-oikeuksien tarkat säännöt ovat kotisivujemme kohdassa Nimikkokaari Ansiosta. Nimikko-oikeudet ovat herättäneet ansaitsemaansa kiinnostusta ja ne ovat käyneet hyvin kaupaksi. Yritykset ja yksityiset ovat kokeneet vanhan perinnealuksen rakentamisen kannatettavaksi hankkeeksi ja ovat omalta osaltaan halunneet olla mukana tukemassa Ansion rakentamista. Siitä heille suuret kiitokset. Ilman tätä tukea laivan rakentaminen ei olisi mahdollista. Nimikko-oikeuksia on vielä jäljellä ja uskomme että niiden kysyntä tulee jatkumaan suotuisana.
Nimikko-oikeuden ovat 14.7.2008 mennessä hankkineet seuraavat yritykset ja yksityiset:


Kuvassa sikokölin, kaaren ja kölin läpi poratut alapäästä tapilla suljetut reiät täytetään kuumalla tervalla muutaman päivan ajaksi ennen kölipulttien kiinnittämistä. Tällä varmistetaan että puuta suojaava terva imeytyy syvälle puuhun ja tältäkin osin laiva tulee säilymään mahdollisimman pitkään.