Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.
Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry.

Maalis- heinäkuu 2010

Kuvia maalis ... heinäkuulta 2010.

Raimo Hietala sahaamassa vannesahalla

Ansion mastoaihiot saatiin valmiiksi ja lähetettiin Lappeenrantaan Saimaan perinnelaivayhdistykselle sorvaamista varten. Aihioiden nostosta ja sorvauksesta löytyy kuvia yhdistyksen sivuilta.
Kevään aikana laivan kansi saatiin valmiiksi eli kannen saumat tiivistettiin, kansi kiinnitettiin lehtikuusitapeilla kansipalkkeihin ja kansi hiottiin. Lopuksi kansi vielä lakattiin Le Tonkinois lakalla. Lopputulos vaikuttaa hyvältä ja on hyvän näköinen.

Laivan kone nostettiin aluksen sisälle. Potkurivarustuksesta on pyydetty tarjoukset ja koneen lopullinen asennus tehdään kun akselisto saadaan linjattua paikalleen. Laivan keulapotkurin asennus on meneillään. Keulapotkuriksi valittiin hydraulinen Sidepower SH240/250TC ja potkuritunneliksi valittiin 250 mm halkaisijaltaan oleva teräsputki.
Laivan vesirajan alapuolisen osan pinnoittaminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi työksi. Pinnoitteena käytetään Kotikatu Oy:n toimittamaa ProCoat nimistä kaksikomponenttista pu-pinnoitetta, jonka erinomaisia ominaisuuksia ovat hyvä tarttuvuus puuhun, elastisuus, vedenpitävyys ja lujuus. Pinnoite levitetään telalla ja pensselillä. Ajatuksena oli vetää sillä ensin ohennettu kerros primeriksi, sen jälkeen seuraavana päivänä lankkujen saumat paksunnetulla aineella ja lopuksi vielä useampi pintakerros normaalilla vahvuudella.
Ohennetun kerroksen vetäminnen onnistui hyvin mutta seuraavana päivänä paksun kerroksen vetäminen saumoihin ei kunnolla onnistunut. Ilma oli liian kylmä ja pinnoite lähti valumaan. Lopulta päädyimme siihen että saumat vedetään Sikaflexillä. Tällä hetkellä pinta on vedetty viisi kertaa ja viimeisellä vetokerralla pinnoite valui jälleen laivan pohjaosassa. Nyt lämpötila oli sopiva mutta ehkä pinnoitteen vahvuus oli liian suuri. Pinta pitää siis vielä hioa ja vetää pari kertaa ohuet pintakerrokset, jolloin lopputuloksen pitäisi olla valumaton. Se on kyllä havaittu että aine on erittäin hyvä kunhan se onnistutaan asentamaan siten että se ei valu.
Laivahallilla pidettiin toukokuun lopulla Tuulta-Purjeisiin konsertti jossa esiintyjänä ja yhteistyökumppanina oli Soilat-kuoro. Konsertin tuotto meni Ansion rakentamiseen. Heinäkuun alussa pidettiin Kalajoki-Valssi yhteislaulutilaisuus, jossa laulattajina olivat Matti Korkiala ja Simodeus. Molemmat tapahtumat olivat erittäin onnistuneita ja väkeä oli runsaasti paikalla. Suuret kiitokset kaikille esiintyjille, tukijoillemme, katsojille ja tietenkin myös talkooporukalle.

Nimikko-oikeuksien kiitettävä kysyntä on jatkunut ja tällä hetkellä vain yksi nimikko-oikeus on jäljellä. Suuret kiitokset kaikille nimikko-oikeuden hankkineille. Ilman Teidän tukeanne laivan rakentaminen ei olisi ollut mahdollista.

Myydyt/varatut nimikko-oikeudet ja niiden omistajat
1. Kaari 19........ Mauri Tuuna
2. Kaari 18........ Paavo Vihelä ja pojat
3. Kaari 24........ Veikko ja Anni Untinen ja pojat perheineen
4. Keulasteevi..... LÄHIVAKUUTUS
5. Perästeevi...... OSUUSPANKKI
6. Kaari 28........ Ferral Components
7. Kaari 10........ CSW Design LT
8. Kaari 33........ Alho/Sadinmäki
9. Kaari 39........ Turner
10. Kaari 20........ KENSAPUU OY
11. Kaari 04 ....... Aarne Hietala ja pojat
12. Kaari 42........ Jätehuolto P.Pääkkönen Oy ja Väinö Pääkkönen
13. Kaari 35........ Helge ja Helvi Östman, Eija ja Ari Östman
14. Kaari 01........ Kallan kalastajat
15. Kaari 03........ Evelin pojat
16. Kaari 00........ Keskipohjanmaa
17. Kaari 22........ Elon kaari Kauko ja Reijo Ainasoja
18. Kaari 13........ Tres Amigos Asko Lindvall,Arto Lindvall ja Jarmo Manninen
19. Kaari 15........ Kalajoen teollisuuseristys
20. Kaari 23........ Kuljetus Suvanto Oy
21. Kaari 11........ T&A Mämmelä Oy
22. Kaari 17........ Ojan Rauta
23. Kaari 25........ KALAJOEN ROTARYKLUBI
24. Kaari 12........ LC-Kalajoki,LC-Kalajoki/Hiekkasärkät ja LC-Kallataret
25. Kaari 21........ Haanpää Toivo, Vilho ja Pentti, Vilhon lapset perheineen
26. Kaari 32........ Arto ja Aira Saari ja lapset perheineen
27. Kaari 37........ Salaojapalvelu Savola Oy
28. Kaari 07........ Mikan Hierontapiste & Ateljee Nina Forss
29. Kaari 34........ Kalajoen Lämpö Oy
30. Kaari 09........ HIMANGAN KUNTA
31. Kaari 02........ Martti Rahja ja pojat
32. Köli .............. EKSTRÖM
33. Kaari 29........ RUUKKI
34. Kaari 05........ Juhani Yrjänä
35. Kaari 30........ Osuuskunta Valkeavesi
36. Kaari 31........ Soilat-kuoro
37. Kaari 41........ Jukka Pirttijärvi
38. Kaari 40........ Jouni Pahikka-aho
39. Kaari 16........ Pohjan - ja Vasankarin kylien Jakokunta
40. Kaari 06........ Martti Häkkilä perheineen
41. Kaari 14........ Rosita, Pekka ja Jani Rahja
42. Kaari 26........ Mikko Kalajo
43. Kaari 08........ Kalajoen Kiinteistönhoito Oy
44. Kaari 36........ Kalajoen Kumikorjaamo Kaisa, Sauli ja Timo Saari
45. Kaari 27........ Helena Leino